Olemme tehneet Turun yliopiston Yleisen historian kanssa yhteistyötä ja tuottaneet opetusmateriaaliksi ohessa olevan videon Turun tuomiokirkon reliikeistä. Reliikit eivät ole julkisesti nähtävillä ja video tarjoaa uusille historian opiskelijoille mahdollisuuden tutustua esineisiin ja samalla myös arkeologiaan tieteenä.

Dokumentti Ristimäen teaser #2 on julkaistu ja tällä kertaa myös Ilari pääsee ääneen!

Ravattula.fi -joulukalenterissakin esiintynyt klippi, jossa Ilari pohtii menneisyyden ihmisten sukupuolten määrittelemisen ongelmista hautauksista. Suomessa luu ei säily maaperässä pitkään, minkä takia arkeologiassa usein tukeudutaan hauta-antimista tehtyihin tulkintoihin. Tämäkään ei kuitenkaan kerro varmaa totuutta.

Olemme avanneet Dokumentti Ristimäelle oheistuotekaupan. Miksi, kysytte ja me kerromme: koska löysimme hienon palvelun, joka teettää suihkuverhoja! Ajatus Ilari Aalto -suihkuverhosta oli liian herkullinen ollakseen käyttämättä, joten tättärärää ensimmäistä kertaa suomalaisen elokuvan historiassa dokumentin juontaja on ikuistettu suihkuverhoon. Mikäs sen mukavampaa katsella tietokirjoittajaa kun hankaa puhtaaksi… paikkoja.

Mutta jotenkin sitä tuli ajauduttua tekemään vähän kaikkea muutakin, joten saatavilla on myös Hillfort Films -seinäkelloja, Dokumentti Ristimäki -mattoja, t-paitoja (kaikkia kokoja ja värejä) ja kahvikuppeja. Canvastauluja ja mitä muuta… On tuossa ainakin kännykän kuoret ja tyynyjä…

Mutta ei niillä niin väliä, käykää katsomassa suihkuverhoa, se on hieno!

valikoimaSociety6: Hillfort Films ja Dokumentti Ristimäen oheiskrääsäkauppa

P.s Kaikkea sitä ihminen on valmis tekemään yhden vitsin tähden.

Voimme ylpeänä esittää teille tulevan elokuvan ensimmäisen teaserin. Säilytämme vielä mysteerin ja palaamme vielä ennen joulua asiaan toisella, jossa myös Ilari esiintyy!

Traileri, jota on jo kyselty, ilmestyy vuodenvaihteen jälkeen.

Lähipäivinä on luvassa suurempaa päivitystä koskien Ristimäki-dokumenttia, minkä vuoksi Dokumentti Ristimäen ulkoasu on päivitetty (toivottavasti) lopulliseen asuunsa.

Tai mitä nyt sitä salassakaan pitämään: Ensimmäinen teaser on kaikessa salamyhkäisyydessään saatu lähes valmiiksi. Meneillään on vielä viimeiset viilaukset vielä kuvausten lomassa.

Mutta sillä välin voit käydä tutustumassa uuteen ilmeeseen osoitteessa https://dokumenttiristimaki.wordpress.com/

HillfortFilms aloittaa toimintansa näkyvästi.

Kolmen opiskelijakaveruksen perustama HillfortFilms kuvaa vuonna 2015 dokumenttielokuvan Kaarinan Ravattulan Ristimäen tunnetusta Suomen vanhimmasta kirkonpaikasta ja kohteen arkeologisista kaivauksista. Juontajana ja oppaana dokumentissa toimii HillfortFilmsin sisäpiirin mies, arkeologi ja tämän kevään hitin ”Keskiajan matkaopas Suomeen” -kirjan kirjoittanut Ilari Aalto.

Ja kuvaukset alkavat huomenna! Haastateltavan paikalle nousee ensimmäisenä FT Kirsi Salonen, joka on perehtynyt erityisesti paavillisen penitentiariaatin historiaan ja Suomen kristillistämisen vaiheisiin.

Muutoin kuvausaikataulu jatkuu heinäkuun osalta ensin haastatteluiden parissa kunnes elokuussa kalusto siirretään Ravattulan Ristimäelle keskelle arkeologisia kaivauksia. Syksy pyhitetään leikkaukselle ja muulle jälkituotannolle, ja esitettäväksi dokumentti päästetään alkukeväällä 2016.

Dokumentin tekoa on tukemassa dosentti Visa Immonen sekä Suomen muinaistutkimuksen tuki ry.

Voit seurata dokumentinteon etenemistä Dokumentti Ristimäen sivuilta, HillfortFilmsin facebookissa ja Suomen muinaistutkimuksen tuen facebook-sivuilla.

Mainintoja dokumentista saattaa ilmestyä myös herrojen omiin blogeihin: Ilarin Mullan alta ja Joonaksen ”Kammiosta”